Puheenjohtajan esittely



Toimin toista kautta yhdistyksen puheenjohtajana ja olen kahden jo omillaan asuvan tyttären isä ja Riitan aviomies Hollolasta.


Jyrki Petsalo

Caravan harrastus perheellämme alkoi vuodesta 1993 Solifer 450 vaunulla. Samana vuonna kausipaikka löytyi SF-Caravan Kaarinan Kuusiston alueelta. Muutettuamme Hollolaan kausipaikka löytyi 1997 Tilkunpellosta.

Vaiherikkaitten vuosien jälkeen siirryimme matkailuautoilijoiksi ja Tilkunpellossa tuli käytyä säännöllisesti ensin kausikorttilaisina ja sen jälkeen vierailijoina. Vuosittaiset Keski-Euroopan matkat asuntoautolla ovat olleet rutiini ja kohokohta kesäisin, kunnes korona muutti maailman.

Kuuden asuntoauton jälkeen 2019 hankimme jälleen vaunun ja palasimme jälleen kausipaikkalaisiksi Tilkkariin. Asuntoautoilua emme kuitenkaan halunnut jättää, vaan hommasimme peltikuorisen retkeilyauton vaunun rinnalle reissaamista varten.

Luottamustehtävissä karavaanareissa ennen puheenjohtajakauttani olen toiminut SF-Caravan Kaarinan hallituksessa 90-luvun puolivälissä ja SF-Caravan Kanta-Hämeen hallituksessa vuosituhannen vaihteessa.

Yhdistyksemme toiminnan kehittämisessä pidän tärkeimpänä toistemme kunnioittamisen ja yhteistyön. Uuden tuvan myötä on myös tullut mahdollisuuksia kehittää toimintoja sisätoimintakaudelle. 

Jäsenistöstämme löytyy mittaamaton määrä osaamista ja voimavaroja. Otetaan ne yhdessä käyttöön nyt, kun toiminnallamme ei ole ei enää tilojen puute rajoittavana tekijänä.

Terveisin, 
Jyrki Petsalo